Makrameet

Nyt on jo aika alkaa valmistella jotain mukavaa Vuorenkylän kesäpäiville. Paras aloittaa ajoissa, että saan jotain valmiiksi ilman stressiä.

Kesäkassi

01.02.2026

Joulu ja pyhät ohitettu. Katse jo kesässä ja lomissa.

Viimevuoden tapaan olen viemässä jouluisia tuotteita taas Äänekoskelle Hattarallan joulupuotiin myyntiin. Kaikki toimi siellä niin hyvin, että on todella mukavaa saada taas omia tuotteita sinne myyntiin. Hattarallan sivut löytyvät myös Facebookista. https://www.facebook.com/hattaralla

Paljon oli taas myyjiä hiljaisessa pihassa Sairaala Novassa Jyväskylässä. Olin jo toista kertaa myymässä tuotteitani siellä.

Melkoisen kauan tuli tätä keinutuolinmattoa tehtyä. Välillä se jäi ihan tauolle, mutta ajattelin, että kyllä se on joskus saatava valmiiksi. Langat olivat aluksi aivan järkyttävän pitkiä ja siten tekeminen oli todella haastavaa. Työn edetessä alkoi helpottaa ja eteni mukavasti. Mutta tärkeintä on, että nyt se on valmis!

Myyjäiset

19.11.2024

Myyjäiset ovat nyt ohi ja viikkojen työt saatu päätökseen.

Luo kotisivut ilmaiseksi!