Valmis vihdoinkin

06.04.2025

Melkoisen kauan tuli tätä keinutuolinmattoa tehtyä. Välillä se jäi ihan tauolle, mutta ajattelin, että kyllä se on joskus saatava valmiiksi. Langat olivat aluksi aivan järkyttävän pitkiä ja siten tekeminen oli todella haastavaa. Työn edetessä alkoi helpottaa ja eteni mukavasti. Mutta tärkeintä on, että nyt se on valmis!

Matto

Maton ohje löytyi Lankavan mallistosta. 

Tavallisesti käytän pääasiassa Mopparia-lankaa, mutta tähän käytin Pamelaa. Lanka oli siitä mukavaa, että se ei lähtenyt purkautumaan kierteeltä kuten Moppari. 


Maton koko on noin 38 X 165

Lankaa meni yhteensä noin 500 metriä. 




Luo kotisivut ilmaiseksi!